Niin, juuri sitähän minä olen. Yli kolmekymmentä yhteistä vuotta tämän ikuisen kaverin kanssa oleilua iloineen ja suruineen. Näin läheinen kaveruus on välillä tosi rasittavaa, mutta kun tarkemmin ajattelee, niin enpä osaisi ilmankaan olla, niin tutuiksi olemme tulleet.
Sairastuin 8-vuotiaana ja olin siitä innoissani.Tokaluokkalaisen tarmolla pistämään opettelu oli maailman hienointa opeteltavaa. Sairastuminen oli suurempi järkytys läheisilleni, joiden oli vaikea olla näyttämättä sitä epätietoisuuden ja jopa säälin määrää kasvoillaan heidän tavatessaan minut sairaalssa, jossa vietin tämän kaveruuden kanssa ensimmäiset kolme viikkoa. Ehkäpä jo silloin päätin, että minä olen se, joka määrää tämän taudin paikan ja näytän, että minä en jää tämän taudin varjoon... No, aika on opettanut ja hionut tuosta ajatuksesta pahimmat särmät, mutta se täytyy todeta, että todellisen vastuksen on tämä sairaus antanut!
Tässä blogissa jaan tuntojani ja kokemuksiani diabeetikkona olemisesta. Tällä hetkellä olen insuliinipumppuhoidolla ja takanani on 2003 vuonna tehty munuaisensiirtoleikkaus, joka onnistui kohdallani hyvin. Hyppivä, temppuileva ja rasittava kaverini on matkassa mukana ja nyt vuodan 2014 alussa on hyvä hetki jakaa kokemuksia, joita uusi harrastukseni KUNTOILU on sopeutunut osaksi elämääni.
